Asukaskokoukset elo-syyskuussa

27.6.2018

Perinteiset, vuosittain pidettävät talojen asukaskokoukset kutsutaan koolle tänä vuonna elo-syyskuussa.

Aiemmin kokoukset on totuttu pitämään jo touko-heinäkuussa, mutta tänä vuonna kokouksia aletaan järjestämään vasta elokuun puolivälin jälkeen. Kokousaikataulun siirtäminen johtuu säätiön yhteisöohjaajahankkeesta. Uusi, uunituore yhteisöohjaaja esittäytyy asukaskokouksien yhteydessä ja pääsee näin heti kiinni asukastoimintaan ja kuulemaan kokousedustajien toiveita ja terveisiä yhteisen tekemisen osalta.